Teksti ja kuvat: Pirita Juppi
Yksi Oiva-hankkeessa hyödynnettävistä menetelmistä on digitaalinen tarinankerronta. Digitarinapajassa osallistujat työstävät ohjatusti omakohtaisia tarinoita digitaalisen median työkaluja ja ilmaisukeinoja hyödyntäen. Lopputuloksena on lyhyt video, joka yhdistää pääasiassa valokuviin perustuvan kuvakerronnan sekä kertojanääneksi tallennetun kirjoitetun tarinan.
Digitaalinen tarinankerronta taipuu monenlaiseen käyttöön. Oman elämän merkityksellisten tapahtumien, kokemusten ja teemojen tutkiminen kirjoittamalla sekä omien valokuvien kautta tarjoaa tilaisuuden itsereflektioon. Siksi digitarina soveltuu hyvin myös omien ammatillisten unelmien, valintojen, vahvuuksien sekä ammatti- ja osaamisidentiteetin tarkasteluun. Oiva-hankkeessa digitarinapajoilla halutaan tukea opiskelijoita etenkin oman osaamisen tunnistamisessa ja näkyväksi tekemisessä.
Jo kesäkuussa joukko Oiva-hankkeen projektiryhmään kuuluvaa ammattikorkeakoulujen henkilöstöä perehtyi omakohtaisesti digitaaliseen tarinankerrontaan omassa Uratarina-työpajassa. Turun ammattikorkeakoulussa järjestetyssä työpajassa tarkasteltiin omaa työuraa digitarinan kautta ja tutustuttiin samalla digitaalisen tarinankerronnan perusteisiin sekä käytäntöihin.
TIO-opiskelijat matkalla näyttämölle
Hankkeen ensimmäinen opiskelijoille järjestetty digitarinapajapilotti toteutettiin Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa syyskuussa 2019. Osallistujina oli opintonsa juuri aloittanut 12-henkinen teatteri-ilmaisun ohjaajien (TIO) ryhmä.
TIO-opiskelijoiden digitarinapaja muodostui neljästä muutaman tunnin tapaamisesta, joissa omaa digitarinaa työstettiin vaihe vaiheelta eteenpäin. Kahden ensimmäisen ja kahden viimeisen työpajatapaamisen välissä oli viikko, joten osallistujilla oli aikaa työstää tarinaansa eteenpäin omalla ajalla.
Koska digitarinapaja sijoittui aivan ryhmän opintojen alkuun, haluttiin opiskelijat ohjata digitarinatyöskentelyssä tutkimaan toisaalta niitä syitä, jotka olivat saaneet heidät hakeutumaan juuri TIO-koulutukseen ja niitä toiveita joita heillä on edessä olevien opintojen aikana tapahtuvalle ammatilliselle kasvulle. Työpajan ja tarinoiden teemaksi valittiin Matkalla näyttämölle.
Kuva on teatteri-ilmaisun ohjaaja -opiskelijoiden digitarinapajasta.
Ensimmäisellä tapaamiskerralla liikkeelle lähdettiin oman tarinan kirjoittamisesta. Varsinaisen digitarinakäsikirjoituksen työstämistä pohjusti spontaanin ja tajunnanvirtamaisen tekstin tuottaminen kontrolloidun vapaan kirjoittamisen harjoituksella. Opiskelijat kirjoittivat ajastetusti kuusi kuuden minuutin katkelmaa annetuista alkusanoista:
- Lapsuuden unelma-ammattini oli…
- Ensimmäinen muistoni teatterista…
- Ensimmäisen kerran esiinnyin…
- Päätös hakea koulutukseen…
- Haluaisin tulla nähdyksi…
- Valmistumispäivänäni…
Raakatekstien pohjalta lähdettiin työstämään varsinaista digitarinan käsikirjoitusta, jonka opiskelijat kirjoittivat valmiiksi ennen toista tapaamista. Toisessa tapaamisessa tarinakäsikirjoitukset luettiin toisille kolmen hengen pienryhmissä, jolloin opiskelutovereilta saatu palaute auttoi vielä hiomaan omaa tekstiä ennen sen tallentamista kertojanääneksi. Toisella työpajakerralla myös suunniteltiin digitarinoiden kuvitusta kuvakäsikirjoituspohjaa tukena käyttäen. Opiskelijoita oli ohjeistettu etsimään digitarinaansa sopivaa kuvamateriaalia ennen tapaamista.
Kolmannessa tapaamisessa opiskelijat perehdytettiin WeVideon käyttöön, ja digitarinoiden editointi pääsi ohjatussa tapaamisessa hyvään vauhtiin – joku tarina jopa valmistui muutaman tunnin työpajatapaamisen aikana. Oman tarinan editointia oli mahdollista jatkaa kotona, mutta viimeiselle tapaamiskerralle oli vielä varattu pari tuntia aikaa viimeistellä ja julkaista oma tarina ohjatusti. Koko ryhmä oli kuitenkin saanut digitarinansa tehtyä itsenäisesti valmiiksi, joten viimeisessä tapaaminen päästiin käynnistämään suoraan valmiiden tarinoiden katsomisesta.
Tarinat tarjoavat samaistumiskohtia
Opiskelijat olivat työstäneet hienoja, koskettavia ja hauskoja, sekä oman näköisiä ja kuuloisia digitarinoita tiestään TIO-opintoihin ja näyttämölle. Tarinoiden katsomisen jälkeen käydyssä palautekeskustelussa nousi esiin, että viimeistään tässä vaiheessa osallistujat ymmärsivät hyvin digitarinapajan tarkoituksen: vaikka oman ryhmän kesken oli tutustuttu jo ennen työpajaa, oppi digitarinoiden kautta silti uusia asioita opiskelijatovereista ja näiden elämästä. Osallistujat myös havaitsivat tarinoiden voiman: toisten tarinat herättivät empatiaa ja niitä katsoi samaistuen, ei arvostellen. Yksilöllisistä tarinoista saattoi myös tunnistaa jaettuja kokemuksia – kuten intohimon teatteria kohtaan.
Osallistujaryhmän kanssa pohdittiin mahdollisuutta tehdä toinen digitarina opintojen loppuvaiheessa, jolloin fokus voisi olla opiskeluvuosien aikana hankitussa ammatillisessa osaamisessa ja omassa ammatillisessa identiteetissä valmistumassa olevana teatteri-ilmaisun ohjaajana. Jos opintojen loppuvaiheessa tehtävä digitarina on tiedossa jo opintojen alkuvaiheessa, voi sitä varten kerätä kuva-aineistoa tavoitteellisesti opintojen kuluessa. Näin digitarina voi palvella myös elämyksellisenä osaamisnäytteenä.
Lue lisää digitaalisen tarinankerronnan hyödyntämisestä korkeakoulukontekstissa:
Juppi, Pirita & Tanskanen, Ilona 2019: Ammatillinen elämäkerta ja digitaalinen tarinankerronta pedagogisina välineinä. Talk-lehti/Taide. https://talk.turkuamk.fi/taide/ammatillinen-elamakerta-ja-digitaalinen-tarinankerronta-pedagogisina-valineina
Juppi, Pirita & Tanskanen, Ilona 2019. Ammatillinen elämäkertaprosessi osana kulttuurialan yamk-opintoja. Teoksessa Tanskanen, Ilona (toim.) Taide töissä – Näkökulmia taiteen opetukseen sekä taiteilijan rooliin yhteisöissä. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. Saatavilla: http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522167170.pdf
