Loikkausosaamista tukevat työpajat

Tervehdys Lapin AMKista Rovaniemeltä!

Vaikka kevät tekee kohisten tuloaan, tuntuu lumimäärä täällä napapiirillä vain kasvavan. Loikkausosaamista todellakin tarvitaan, kun aamulla koettaa selviytyä työpaikalle ja jahka tämä kaikki muuttuu vedeksi, on pitkille loikille kysyntää!

Olemme Lapin AMKissa kevään aikana pilotoineet loikkausosaamista vahvistavaa työpajamallia kahden opiskelijaryhmän kanssa liikunnan- ja vapaa-ajan koulutuksessa. Ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat pääsivät työpajoissa pohtimaan omaa osaamistaan ja sen vahvistamista. Minkälaisissa työtehtävissä liikunnanohjaaja (AMK) voi oikeasti toimia?  Mikä se kompetenssi oikein edes on ja miten se minuun liittyy? Millaista kompetenssia minulla jo on? Mitä voin tehdä, jos en haaveile ihan perinteisestä liikunnanohjaajan työstä? Nämä ja moni muu kysymys heitettiin työpajoissa ilmoille ja opiskelijat yhdessä ja erikseen pohtivat niihin vastauksia.

Osa opiskelijoista uskalsi kertoa oman rohkeimman vision ja haaveen tulevaisuuden ammatistaan. Voisiko liikunnanohjaajan koulutuksella loikata esimerkiksi urheilumanageriksi, kykyjenetsijäksi tai vaikka seikkailuohjelman tekijäksi? Minkälaista osaamista näihin tarvitaan ja mistä se hankitaan, jos se ei tämän hetkisen koulutuksen opetustarjontaan kuulu?

Työpajat toteutettiin graafisen fasilitoinnin avulla. Tuotoksena syntyi aarrekarttoja omista tulevaisuuden poluista, joissa oma osaaminen ja sen kehittyminen tehtiin näkyväksi. Elämän varrella osaamista oli kertynyt paljon myös formaalin koulutuksen ulkopuolelta esimerkiksi harrastuksista tai kesätöistä ja sen oivaltaminen oli osa työpajan tavoitteita. ”Minähän osaan jo vaikka mitä!”, oli lopputulos, joka yllätti opiskelijat itsensäkin.

Työpajamallin kolmas demo suunnataan kolmannen vuoden opiskelijoille ja se on tarkoitus järjestää huhtikuussa yhteistyössä työelämän loikkausosaajien kanssa. Kutsumalla mukaan talosta jo aikaisemmin valmistuneita ja perinteiseltä liikunnanohjaajan työpolulta loikanneita, halutaan rohkaista opiskelijoita miettimään tulevaisuudessa siintävää työuraansa aivan ”uudella levelillä”, toki vanhoja hyviäkään unohtamatta. Konkreettinen työskentelytapa työpajoissa on vielä allekirjoittaneilla kehitteillä, mutta jotain innovatiivista, voimaannuttavaa ja rohkeaa se varmasti on. Stay tuned!

Maarit Shemeikka ja Anne Rautio